top of page
  • Writer's pictureTomi Halonen

Kunnioitus, luottamus ja kommunikaatio

Käteeni sattui vanha presentaationi Estime Oy:n tj-ajoilta. Selailin sitä hajamielisenä ja muistelin menneitä. Lopetus-slidellä törmäsin kolmeen tuttuun sanaan ja tajusin, että olen huomaamattani viljellyt tärkeää asiaa jo vuosia sitten. Minulla oli (ja on) tapana sanoa johtamissani firmoissa, että me onnistumme, jos meillä on nämä kolme asiaa hallussa: #kunnioitus, #luottamus ja #kommunikaatio. Tällä yksinkertaisella rimpsulla olen halunnut kertoa asioista, joihin itse uskon ja joiden tiedän toimivan.


Kunnioitus: jos kunnioitamme toisiamme ja käyttäydymme sen mukaisesti, saamme aikaan hyviä asioita. Kunnioitus on arvostusta ja antaa tilaa erilaisille ajatuksille. Tämä tukee osaltaan mm. luovuutta. Kunnioitus synnyttää vastavuoroista kunnioitusta.


Luottamus: jos luotamme toisiimme, meistä tulee avoimempia ja rohkeampia. Avoimuus parantaa ymmärtämistä, monipuolistaa näkökulmia, vähentää pelkoja ja siksi tekee meistä pelottomampia ja myös kekseliäämpiä.


Kommunikaatio: luottamus ja kunnioitus tukevat hyvää ja rehellistä kommunikaatiota. Hyvä ja arvostava kommunikaatio parantaa ja vahvistaa luottamusta sekä kunnioitusta. Hyvä ruokkii hyvää. Tämä auttaa johtajaa ja se on myös minun missioni ks. www.henko.fi.


82 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Valvovat sankarit

Päivän (21.2.20) Hesarissa kerrottiin, kuinka hallitus istui taas kerran Kesärannassa iltaan saakka ja kuinka yksi ministereistä käveli...

댓글


bottom of page